IKÄIHMISEN KUULEMISTA JA KOHTAAMISTA

 

Kuulto-hankkeessa kerätään ikäihmisten tarinoita menneiltä ajoilta. Muistoja viritellään lapsuudesta, kouluajoilta, rakennetusta ympäristöstä kuten vanhoista kyläkaupoista, toimeentulosta, kulttuuririennoista sekä arki- ja juhlaruokakultuurista. 

Hankkeen teemat ovat viitteellisiä ja joka tarina on ainutkertainen. Tarinoiden kuuleminen, kirjaaminen ja tallentaminen ovat väline kiirettömälle hyvälle kohtaamiselle ikäihmisen kanssa.  

Ikäihmisten koulumuistoja

 

 

Rekola-koto, laitoshoidon ikäihmiset 

Rekola-kodossa myös pitkäaikaisosastoilla olevat ikäihmiset voivat osallistua vointinsa ja halunsa mukaan muistelemaan elämänkokemuksiaan eri aiheista kahden ohjaajan avustuksella.

 

Virikeohjaaja Katja Iivonen kirjaa ylös Bertan muistoja kouluajoilta

Bertan koulumuistot:
Kävin Kangasalla Keson koulua, koulumatka oli viisi kilometriä. Talvella matkaa taitettiin suksilla. En osannut koulussa oikein mitään, olin huono kaikissa aineissa.
Luokalle en kuitenkaan jäänyt. Opettajapariskunta Ahtola on jäänyt mieleen. Rouva opetti käsitöitä, siellä tehtiin villasukkia. Olen kutonut kolmelle veljelleni villasukkia, aikuisena.
Herra Ahtola opetti uskontoa ja muitakin aineita. 
Maanantaisin oli vesivelliä, tiistaisin hernekeittoa...niin…muiden päivien ruokia en muista ovat menneet jo mielestä pois.
Miesopettaja Ahtola oli hyvä aprillaamaan, että Mäkisen Veikko meni käsityöpajaan ja siellä piti höylätä…mitä ne nyt oli, jotain puutöitä. Mutta ei siellä ollut mitään. Veikko ei leikistä suuttunut. En muista kuinka vanha hän oli silloin.

Bertta Nietosvaara 96 -vuotta

Pentorinteen vanhainkodin päiväkeskusasiakkaat

Ohjaaja Anne Rantanen kerää tarinoita päiväkeskuksessa kävijöiltä. Tarinoiden kertojia on ollut runsaasti ja aikaa tarinoiden kuunteluun ja tallentamiseen on löytynyt. On tärkeää löytää näitä hyviä yhdessäolon hetkiä ja kuulla mitä toisella on sanottavaa. 
Yleisesti päiväkeskuspäivän tarkoituksena on muun muassa virkistyminen, yhteisöllisyyden kokeminen, vertaistuen saaminen, kokemusten jakaminen, yhdessä tekeminen ja myös yksilöllisesti kuulluksi tuleminen. 

Ohjaaja Anne Rantanen nauhoittaa sanelukoneelle Hilkan koulumuistoja

Hilkan koulumuistot:
Minun nimeni on Hilkka Keskinen,olen Sahalahdella syntynyt ja käynyt koulua Sariolan koulussa. Asuttiin lähellä Pelisalmea, minulla oli semmonen viis kilometriä matkaa aikoinaan ja menin Kangasalle yhteiskouluun ja mä asuin sitten pankinjohtaja Pällillä aina viikot ja kävin kotona pyhäisin sitten ja menin Kangasalle keskikouluun ja kauppaopistossa olin pari vuotta. Muistan että Kangasalan yhteiskoulussa oli aika mukavaa, muistan kun käytiin syksyllä ja keväällä Ukkijärvessä uimassa sillä tavalla ja siinä oli ihan kaikenlaista puuhaa, siinä oli kavereita, Ritva siinä lähimpänä, meidän luokkalaisten kanssa oli ihan mukavaa oikeastaan. Kouluruoka ei muistaakseni ollut, minä kävin koululta syömässä päivällä, koska Pällit asuivat ihan siinä Kangasalan keskustassa ja sittenhän ei ollu pitkä matka sinne yhteiskoululle, Sahalahdella olin  kotona viikonloput.

En muista erikoista kansakouluajoilta, meiltähän oli matkaa viisi kilometriä, minä olin kolme vuotta vanhempi sisartani, sitten ihmiset päivittelivät, että voi kauheeta kun sulla  on pitkä koulumatka ja sitten ne jossakin vaiheessa mittaskin sen koulumatkan, se oli 5,2 kilometriä tai jotakin. Ihan kävellen kuljettiin, oli ensin kaksi kilometriä metsätietä, sitten oli kylätietä ja ehkä kilometrin verran maantietä, se oli semmosta siihen aikaan, joskus neljäkymmentäluvulla. Sodan alkaessa olin yhdeksän vanha, 31 syntynyt, me oltiin koulussa ehkä kuukausi tai toista, sitten koulu loppu ja siinä oli sitten se talvisota, mentii  maaliskuussa takaisin, oltii ehkä neljä kuukautta siinä kotona, sitten koulu jatkui normaalisti sen jälkeen, vaikka sota loppu vasta -44, menin sitten sinne oppikouluun.

HILKKA KESKINEN
Sahalahti 9.1.2013

Rekola-kodon päiväkeskuksen asiakkaat

Rekola-kodon päiväkekuksessa työskentelee neljä ohjaajaa. Kaikki ohjaajat keräävät tarinoita. Tarinat ovat tuoneet ikäihmisen ja ohjaajien kohtaamiseen uutta ulottuvuutta. Kun tietää ja tuntee ikäihmisen elämänvaiheita ja kokemuksia, on yhdessä olo luontevaa ja antoisaa. 

Ohjaaja Minna Ronni tallentaa Heimon koulumuistoja

Mänin kouluu yheksän vuotiaana, oli kai vuosi yheksäntoistsattaakakskytyheksän. Mänin vasta yhdeksän vuotiaana, koska ei olt kenkii , siihe aikaa oli ne pulavuuet .
Koulu oli Ikolan kansakoulu. Alakoulussa oli eri opettaja ja yläkoulussa oli eri opettaja. Alakoulussa oli opettajana Olga Hovi ja  yläkoulussa oli Topi Paavilainen. Ikolan koulu oli Kivennavan kirkonkylän ja Raivolan välissä, kirkolt oli  noin neljä kilometrii ja sielt Raivolaa oli kuustoist kilometrii.  Meilt oli tänne Ikolan kouluu matkaa noi kolme neljä kilometriä.. en muista, niillä vaiheilla. Kulettii jalkasin, ei sillo olt mitään.  Ei siihe aikaa olt mones talos polkupyörää edes eikä osant ajaa ja tie oli viel semmonen et siin ei autolla päässy. 
Se oli mist kouluu kuljettii ni siel oli semmonen suoalue, miss se oli niin sanotut pitkospuut. Nii niillä piti ylittää se suon valkama mikä siinä välillä oli. Suksilla  päästii talvell vähä lyhempää, jos joku aukas latun suon ylitse.

Heimo Hämäläinen

Palvelukeskus Maijalan päivätoiminnan asiakkaat

Maijalassa yksi ohjaaja kerää ikäihmisten tarinoita minkä muilta töiltään ehtii. Ohjaajan mielestä tarinoinen kertojia olisi paljon. Hän myös kokee, miten toiminta rikastuttaa kanssa- käymistä. Asiakkaat ovat vuosien mittaan tulleet tutuiksi ja paljon on tarinoita kuultu, mutta nyt niitä myös kirjataan ylös.  

Ohjaaja Leena Peurakoski kirjaa ylös Elsan koulumuistoja

Elsan koulumuistelua

Sinne oli 2,5 km matkaa. Koulu oli komia rakennus. Saottihin, jotta se on Suomen komein koulu, soli korkia kakskerroksinen ja teräväkattoonen puinen punannen rakennus, ikkunapielet oli valakooset.

Opettajina oli Maikki ja Samuel Risku, alakoulunopettaja oli Hilda Laine - että semmosia.

Hilda oli neiti. Riskun pariskunnalla oli neljä. Se oli fiksu nainen se maikki. Se oli Turusta kotoosin ja se oli erikoosta siihen aikaan. Samuel oli suutarin poika. 

Luokas istuttiin kahdenistuttavas pulpetis. Oli karttoja ja karttatelineitä. Ståhlberg ja Relander oli seinällä ja Kekkonen rouvineen.

Maantieto ja historia oli mukavia, ne oli semmoosia mitä käsitti. Laskento oli mulle hataraa. Käsityö oli mukavaa. Kotona jo opin lukemaan. Voimistelua oli ja pesäpalloa pelattiin. Jos oli sukset niin voi hiihtää. eille teki velipuoli luistimet, puiset joihin laitettiin sahanterät nurinpäin.

Kykkäsen Helmin kanssa usein istuttiin vierekkäin. 

En pysty sanomaan mitään pahaa. Mutta oli huono aika eikä ollut varaa ostaa vaatteita. Meille tuli suutari ja otti meidän jaloista mitat ja tehtiin kunnan varoista pieksut. Siitä sai sitten aina kuulla. Olin ujo ja nurkista katsoin kun muut leikki.

Jalmarin kodon päiväkeskusasiakkaat

Jalmarin kodossa on kaksi ohjaajaa, jotka toimivat kuulto-hankkeessa. He keräävät tarinoita kahden eri päiväkeskusryhmän asiakkailta. Alakuvassa tarinoiden kuuleminen ja tallentaminen toteutettiin ryhmämuotoisesti.
Tilanteessa voi saman aikaisesti jakaa yhteisiä kokemuksia ja saada vertaistukea. Toisen henkilön muistot virittävät myös omia ajatuksia. Tilanne on kuitenkin varsin haastava tarinoiden tallentajalle. 

Lähihoitaja Tarja Kummerrus tallentaa ryhmätilanteessa  koulumuistoja Jalmarin kodossa

Toini

Puolukkaretket:
Aina syksyllä piti lähtee pulukkaan hirsikankaalle, metsään mentiiin tarktorin kärryllä ja kerättiin puolukat ja ne vietiin kouluun. koulussa niistä keitettiin soppaa ja puuroo.
Vesilahdessa onkimäen alakoulussa opettajana oli aili nieminen, ikäihmisiä hän oli ja opetti ensimmäistä ja toista luokkaa. Siinä oli seinä välissä, jossa Helvi Penttilä, rovastin tytär vesilahdesta opetti 3, 4,5 ja 6 luokkaa. Sitten tuli vapaaehtoinen jatkokoulu ja rippikoulu 15 -vuotiaana.

Helmi

Sillon lyötiin karttakepillä sormille ja nurkkaan joutu. Veli laitettiin kartan taakse seisomaan. Veli jätti saappaat sinne ja lähti kotiin.
Kävin kaksi ensimmäistä vuotta kiertokoulua, opettaja kävi kotona, koska koulumatka oli pitkä kurussa.

Kerttu

Veli meni 1 luokalle kouluun ja kertoi tunnilla ettei kerkeä täällä olemaan ”kun  minä lähden papan kanssa pumpulle puita lastaamaan, Vihannin juna-asemalle”.

Meeri

vuonna 1938 alotin koulun pienessä koulussa, koulumatkaa oli 1,5 km metsää pitkin, joka pelotti. mukana oli keppi turvana. opettaja oli kiva, rehellinen ja jyrkkä mies, nimi oli Paavo Ylipaavola ja hänellä oli perhe koulun yhteydessä. Kotona vanhemmat eivät osanneet auttaa kotitehtävissä, koska eivät olleet käyneet koulua. Apua sai naapurin lapsilta. Koulussa tein patalaput, jotka äiti myöhemmin purki, koska hyvää lankaa meni hukkaan.

Raili

6 -vuotiaana aloitin koulun, opettajana Jenny Kärki, joka oli hirveän ankara, vaikka oli äidin ystävä. Koska olin kova puhumaan, opettaja laittoi joskus nurkkaan. Kuusi vuotta kävin koulua, jonka jälkeen tuli oppikoulu. Kouluissa oli puuvessat.

Hankkeen yhteistapaamisissa tarinat toimivat vuorovaikutuksen välineenä lasten ja ikäihmisten kohtaamisissa.