tiistai 23. lokakuuta 2012






”Kuulto-hankelaisia” Maija Torholan opissa


Lasten kanssa työskentelevät kuulto-hankelaiset viettivät antoisan aamupäivän (22.10) kuvataideopettaja Maija Torholan opeissa työtila Veistämössä. Maija johdatteli kuulijat kahvikupposen ja lämpimäisten kera sarjakuvan maailmaan. 

Todettiin, että sarjakuva voi olla tyyliltään ja tekotavaltaan melkeinpä mitä vaan, moniulotteisesta pelkistetyn yksinkertaiseen. Myös sarjakuvan tekstien, kuvien ja sanoman suhde vaihtelee tyylistä toiseen.
Kuulto-hankkeen kohderyhmän lapset ovat 3-6 vuotiaita, joten sarjakuvallisen ilmaisun toteutustavat lähtevät heidän ikätasoltaan. Lisäksi tarinat määrittelevät kulloistakin toteutustapaa.


Aamupäivän aikana työstettiin monia eri kuvallisen ilmaisun tekniikoita. Hyvin organisoidun aamupäivän anti olikin runsas ja kokemuksia sekä ideoita eri menetelmistä jäi mukavasti takataskuun ja työyhteisöön vietäväksi. Menetelmät sopivat mainiosti tarinoiden kuvitukseen ja mikä parasta menetelmät tukevat jokaisen lapsen omaa luovuutta ja mielikuvitusta.  



Musteella maalaamisen lumoissa
Maija Torhola johdattelee sarjakuvan maailmaan
Ahaa! musteella saa hauskoja yksityiskohtia
Seuraavaksi raapekartogin kokeilua
Ilmiselvästi nalle






Hauskoja eläinhahmoja          
Kuivuneen pohjavärin jälkeen työn jatkamista itsetuodulla kuvalla
Sitten uuden työn kimppuun. Omavalintaisilla väreillä ja telalla työlle pohjaväri             



                                                                                  

           

Mihin laittaisin kuvan itsestäni pienenä?
Yhksityikohtia lisätään hiilellä tai pehmeällä lyijykynällä



Värin, kuvan ja teksin yhdistämistä selkeällä viestillä
Yksinkertaista ja puhuttelevaa
Musteella maalaamisen vivahteita
Mielikuvitusta ja tarkkoja yksityiskohtia
Tuulen tuivertama pihakoivu

Lopuksi tarkastellaan aikaansaannoksia


Tekijän mukanaan tuoma kuva sulautuu mainiosti talviseen maisemaan



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti