tiistai 22. tammikuuta 2013




 Kangasalan Kuulto-hanke puolessa välissä

 
Ryhmätyön purku käynnissä

Kuulto-hankkeen toimijat kokoontuivat 17.1.13 pääkirjaston Harjula saliin tarkoituksena arvioida mennyttä ja luoda katse tulevaan. Paikalla oli lähes joka yksiköstä edustaja. Kaikkiaan hankkeen eteen tekee työtä 14 toimijaa oman työnsä ohella eri puolella Kangasalaa.
Kulttuurijohtaja Taina Sahlander avasi tilaisuuden, esitti kiitoksensa tähän astisesta työstä ja hän myös korosti monessa suhteessa hankkeen tärkeyttä. Ydinasiana ja tärkeimpänä tavoitteena on hankeen  kohderyhmien vuorovaikutuksen kehittäminen.

Keskustelua käytiin hankkeen alusta tähän hetkeen. Projektikoordinaattorina loin kuvaa hankkeeen kokonaisuudesta, sillä työtä tehdään monessa yksikössä ja monen työntekijän voimin. Oli tärkeää muistuttaa mieliin miksi tämä hanke on olemassa ja miten toiminnan kautta toteutuu hankkeen arvoperusta kuten osallisuus, hiljaisen tiedon kuuleminen, jakaminen ja tallentaminen, toiminnan jalkauttaminen, arjen rikastuttaminen, yhteisöllisyys sekä luovuuteen ohjaaminen. Vanhustyön ohjaaja Nina Arpolahti puki tunteensa ja kokemuksensa sanoiksi  ikäihmisten tarinoiden keräämisen kautta " tässä työssä tuntee itsensä ihmiseksi" . Myös toiset osallistujat kuvailivat hankkeessa työskentelemisen tärkeyttä ja merkityksiä niin itselleen kuin kohderyhmilleen. 

Varhaiskasvatuksen suunnittelija ja draamaohjaaja Niina Kettunen-Niemi valotti tulevaa varjoteatteriprojektia, joka toteutetaan ikäihmisten tarinoista lasten kanssa. Rikun päiväkodissa varjoteatterin ihmeelliseen maaiilmaan tutustutaan 6.2 ja 14.2. Pikkolan päiväkodissa puolestaan 13.2 ja 19.2 ja viimeisenä urakkansa aloittaa Kirkkoharjun koulun eskarit 6.3 ja 13.3. " Tarina herää eloon" varjoteatterikoulutuksen valmiit esitykset näytetään lasten toimesta ikäihmisille kevättalven aikana.

Iltapäivän lopuksi paikalla olijat saivat vielä ideoida, visioida ja pohtia vastauksia hankkeen kohderyhmiin liittyen. 1. Mitkä tekijät muodostavat lasten ja ikäihmisten onnistuneen kohtaamisen?, 2. Unelmien visio: Miten lapset ja ikäihmiset kohtaavat Kangasalla v. 2020? Millaista yhteistä toimintaa heillä on ja miten sitä toteutetaan?
3. Kuulto-hankkeen palaute: Miten palautetta pitäisi ja kannattaisi kerätä toimintaan osallistuvilta a) lapsilta b) ikäihmisiltä.


Vasemmalta Maikku, Niina ja Katja kertovat ajatuksiaan heille valikoituneen kysyksen tiimoilta.


Vasemmalta Johanna, Tuula ja Nina esittävät ajatuksiaan.


Vasemmalta Nina ja Katja kertovat näkemyksiään.
Seuraavaa yhteistapaamista suunniteltiin pääsiäisen tietämiin. Silloin myös selviää millä tavoin hanke on esillä kevään Kulttuuritori tapahtumassa, jonka teemaksi on osuvasti ja alustavasti mietitty "kotiseutuni Kangasala".

Kiitos kaikille toimijoille tähänastisesta yhteistyöstä.Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin !

t. Pirjo Saloranta, projektikoordinaattori kuulto-hanke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti