perjantai 11. tammikuuta 2013

ESKARILAISTEN JA IKÄIHMISTEN KOULUTARINOINTIA


Eskarit esittävät ajatuksiaan tulevaisuuden koulustaan kuvien kera. Kuvassa vasemmalta Anna, Lilja, Pinja, Matilda, Onni, Rasmus ja Daniel.

Kirkkoharjun koulun eskarilaisryhmä pyrähti 9.1. kello 10.00  ikäihmisten iloksi jo toistamiseen Jalmarin kotoon. Tällä kertaa yhteistapaamisen kesustelut piirtyivät tulevaisuuden ja menneen ajan koulumaailmoissa.  Lapset olivat edellisenä päivänä jo innostuneet aiheesta ja työstäneet yhteisen piirustuksen tulevaisuuden koulustaan. Jokainen lapsi rikastutti työtä omalla panoksellaan siitä, mitä tulevaisuuden koulussa juuri hänen mielestään pitäisi olla.

Heidän mukaansa koulu on meren rannalla ja siinä on neljä kerrosta. Pihalla on hiekkakasoja, joissa voi leikkiä hiekka hiekkaleikkejä. Pihassa on myös jaliskenttä ja leikkipaikka. Koulussa on uima-allas. Siella on ponnu ja pitkä liukumäki.
Koulussa on myös jäätelöbaari. Sieltä saa ostaa jäätelöä ilmatteeksi.
Oppiaineita koulussa: Liikunta, käsityöt, puutyö, askartelu, kuvataide, piirustus, ompelutyöt, ja matikka. Joka päivä on läksyjä.
Koulussa on paljon hyllyjä ja ne on täynnä leluja: Pehmoleluja, legoja, autoja. eläimiä. Kerran viikossa saa tuoda oman lelun kotoa kouluun.
Siellä on sellainen päivä, että saa tuoda oman lemmikkieläimen kouluun.
Pelipäivä on myös kiva.
Koulussa on pelikoneita, tietokoneita ja  ipadeja

Videossa esikoulunopettaja Maikku Kilpi-Sinkkinen lukee näitä lasten kertomia ajatuksia.




Lasten tulevaisuuden kouluun liittyvien ajatusten jälkeen siirryttiin ryhmiin, joissa keskustelut soljuivat vuolaasti. Ikäihmiset kertoivat menneen ajan koulumuistojaan muuan muassa tunnilla viittaamisesta, välitunneista, liikunnasta, pallopeleistä, kouluaineista, ruokailusta, kurinpidosta ym. Lapset puolestaan kertoivat millaisia heidän eskaripäivät ovat.


Kolmessa eri pöydässä käy vilkas keskustelu koulutarinoista ennen ja nyt. 

Tässä jututeaan Rasmusta. Kyseliöinä ovat vasemmalta Ohjaaja Kirsi-Leena, Matilda, Lilja, Toini ja Raili. 



Raili ja Martta kuuntelevat Onnia ja Maikkua

Entisajan kasvitaulu virittää juttua Meerin, Kertun, Mairen, Annan, Rasmuksen ja Pinjan kesken.





Tässä videossa pohditaan mistä kasveja voi poimia



 Raili kertoo, mitä lapset entisaikaan voikukasta tekivät




Tässä videossa ihmetellään koreita lintuja


Jos häiritsi tuntia joutui nurkkaan, mutta mitenkäs tänä päivänä?


Lopuksi lapset saivat pientä purtavaa juoman kera, ja niin jaksettiin reippailla takaisin Kirkkoharjun koululle.


HEI SEURAAVAAN KERTAAN!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti